Alkusanat

Nyt olisi siis ensimmäisen blogi-kirjoituksen aika, kun rupeaa ajokelitkin olemaan lähellä. Tässä blogissa olen ajatellut kertoa ajatuksia ja kokemuksia pyöräilystä ja siihen liittyvistä asioista.

Ensimmäiseksi voisin kertoa hieman millaisella varustuksella ollaan liikkeellä ja missäpäin ajelua tulee harrastattettua.

Pyöränä toimii pääsääntöisesti viime keväänä ostettu Fuji Classic fixed gear ja varalla on syntisen huono, 26” Tunturin yleispyörä. Uutena Fuji maksoi noin 500€ ja tilasin sen luonnollisesti ulkomailta. Pyörän oston yhteydessä laitoin myös tulemaan asiaan kuuluvan lattiapumpun (park tool), muutaman sisäkumin, sekä lukon.

Kaverin suosittelusta verkkokauppana toimi tuolloin Saksalainen bikemailorder. Siihen aikaan heillä oli vielä mahdollisuus kääntää sivut englanniksi, mutta sittemmin ominaisuus on poistunut. Muutenkaan asiakaspalvelu ei järin mieltä lämmittävää ollut; kaikki tilaamani tuotteet eivät olleet saatavilla heti ja päätin jättää varastosta loppuneen lukon ostamatta.  Kuitenkaan heihin ei saanut yhteyttä jostain syystä kuin perjantaisin ja asioiden järjestämiseen meni yli kaksi viikkoa. Lopulta noin kolmen viikon odottelun jälkeen tuotteet tulivat kuitenkin kotiovelle.

Pyörä oli pääosin koottu, lukuunottamatta etuhaarukkaa, polkimia ja ohjaustankoa. Ensikertalaiselle nämä tuottivat kuitenkin ihan tarpeeksi haastetta. Toisaalta täytyy muistaa, että kun kerran kokoaa itse, osaa koota jatkossakin. Ei kannata siis luovuttaa heti alkuunsa ja tyytyä ostamaan kallista, valmiiksi koottua, pyörää suomalaisista liikkeistä.

Kokemuksena Fuji on ollut aivan mahtava, etenkin vanhan, pienen ja painavan Tunturin jälkeen. Fixed geariin (polkimet pyörivät aina takarattaan pyöriessä) tottui melko nopeasti, vaikka alussa vähän hirvitti mitä siitäkin tulee. Vaikka asiantuntija-piireissä on tapana ajella ilman erillisiä käsijarruja, asensin itse pyörään paketin mukana tulleen etujarrun. Jos ei muuta niin ainakin voi säästää polviaan avustamalla pysähtymistä käsijarrulla. Mutta kuitenkin itse asiaan; verrattuna aikaisempiin pyöriini, on tämä Fuji ollut ehdottomasti paras. Ajaminen on erittäin hauskaa ja voima tuntuu välittyvän aivan erilaisella tavalla kuin mitä on tottunut vaihdepyörissä kokemaan. Lisäksi jatkuva jalkojen läsnäolo (johtuu alati pyörivistä polkimista) suorituksessa saa ajamisen tuntumaan paljon tasapainoisemmalta.

Moni voisi luulla että yksi vaihde on liian vähän, mutta kaupungissa se on enemmän kuin tarpeeksi. Jo Tunturilla ajellessani huomasin käyttäväni vain noin kolmea vaihdetta, mikä teki loput 21 vaihdetta täysin hyödyttömiksi. Lisäksi vaihteistoilla on tapana hajota ja ne tuovat lisäpainoa pyörään.

Kaikesta Fujin ylistämisestä huolimatta ongelmilta ei olla säästytty. Törmäsin melko yleiseen fixed geareja vaivaavaan ongelmaan, kun takaratas ja lukkorengas rupesivat luistamaan noin 500km ajelun jälkeen. En aluksi tietänyt mistä on kyse kun jalat tavallaan ”polkaisivat tyhjää” ylämäkeä noustessa. Kaveri kuitenkin osasi kertoa, että vika löytyy takarattaasta. Sen enempää asiaa miettimättä tai siitä tietämättä kätevästi kiristin lukkorenkaan (lockring) vasaraa ja ruuvimeisseliä käyttäen. Tällä tavoin se kestikin seuraavat ~300km mukavasti. Tätä ei voi kuitenkaan suositella, vaan heti ongelman ilmetessä pitäisi ottaa selvää, missä vika oikeasti piilee, takanavassa, rattaassa vai lukkorenkaassa. Pahimmillaan väärät toimenpiteet voivat johtaa suurempiin ongelmiin.

Kohdallani ei onneksi kuitenkaan sattunut sen suurempaa vahinkoa ja lukkorengas sanoi itsensä irti viime kesän lopulla. Muista osista kierteet olivat säilyneet ehjinä. Sittemmin olen vaihtanut lukkorenkaan ja ostin asiaan kuuluvat työkalut (ketjuruoska ja haka-avainchain reaction cyclesiltä.

Jälkeenpäin voi suositella kaikille fixed gearin ostaville tarkistamaan lukkorenkaan ja takarattaan kireyden ennen ajoon lähtöä. Pahimmassa tapauksessa ”luistaminen” voi alkaa alamäessä kun olisi tarkoitus pysähtyä ja tämä voi johtaa melko epäterveellisiin tilanteisiin.

Palataan asiaan lähiaikoina.

Timo

0 kommentit

Jätä kommentti

Halutako liittyä keskusteluun?
Sana vapaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *