Brexit ja Britannian verkkokaupat

Brexit, eli Britannian päätös erota eurosta, on saanut punnan kurssin laskemaan. Vuosi sitten 1£ oli arvoltaan 1,4€. Punnan arvo on tällä hetkellä 1,12.  Tämä tarkoittaa tietenkin myös sitä että yhdellä eurolla saa enemmän puntia.

Mitä punnan kurssin lasku tarkoittaa verkkokaupalle ?

Se tarkoittaa sitä, että saat eurolla enemmän. Tarkalleen ottaen tänä päivänä 30.11.2016, saat tuotteet 17% halvemmalla kuin vuosi sitten. Kurssit tietenkin heilahtelevat ja viimeisen kahden viikon aikana punnan kurssi on jälleen lähtenyt hienoiseen nousuun, sen oltua alimmillaan 1,09€ luokkaa marraskuun puolivälin tienoilla.

Päätös erota eurosta ei kuitenkaan tarkoita ikuisesti alennettuja hintoja aikaisempaan nähden. Käytännössä ero tarkoittaa myös unioni-muotoisen vapaakaupan loppumista, mikä tuo mukanaan esimerkiksi tuontiveroja ja mahdollisia tullimaksuja. Lisäksi myös toimituskulut tulevat  todennäköisesti kalliimmiksi. Paljon riippuu siitä, millaiset ehdot kaupankäynnille britit saavat solmittua unionin kanssa. Oletettavaa kuitenkin on, että ehdot eivät ole läheskään yhtä suotuisat kuin mitä jäsenmailla. Se kuinka kauan viralliseen eroon menee, on arvoitus. On kuitenkin arvioitu että se ottaa aikaa vähintään kaksi vuotta, joten siinä mielessä ei ole mitään kiirettä.

Punnan kurssia kannattaa kuitenkin pitää silmällä, sillä pahimmasta rytäkästä näyttäisi olevan selvitty ja kurssin lasku on pysähtynyt ja kääntynyt jopa hienoiseen nousuun. Uudet uutiset Britannian tulevaisuuden suunnasta saattavat kuitenkin muuttaa kurssia nopeasti suuntaan tai toiseen, todennäköisimmin alaspäin.

Tällä hetkellä kuitenkin on erittäin hyvät saumat esimerkiksi tilata entistäkin edullisempia polkupyöriä ja niihin liittyviä kilkkeitä verkkokaupoista. Hintoja verkkokaupat eivät voi nostaa, sillä heidän suurimmat markkinansa ovat edelleen briteissä, ja briteille punta on edelleen yhtä paljon rahaa kuin ennen juhannustakin.

0 kommentit

Jätä kommentti

Halutako liittyä keskusteluun?
Sana vapaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *