Lasten polkupyörä

Lasten polkupyörä on melko laaja käsite näinä päivinä, sillä tyyppi- ja kokokirjo on laaja. Lähtien perheen pienimmille tarkoitetuista polkimittomista pyöristä aina lähes täysikokoisiin maantie- ja maastopyöriin. Pyörien ko’ot vaihtelevat 12 tuumasta 26 tuumaan saakka, nämä koot ovat siis renkaiden kokoja, joten itse rungon koko vaihtelee hieman valmistajasta ja mallista riippuen. Onkin ehkä syytä hieman avata minkä kokoiset pyörät sopivat millekin ikäluokalle parhaiten. Kaikki lapset kasvavat eri vauhdilla, joten kokojen sopivat ikäluokat menevät hieman päällekkäin toisiinsa nähden. Kun löydät pyörän niin kannattaa vielä katsoa kaupan sivulta tarkemmin minkä kokoiselle tenavalle pyörä sopii.

Turvallisuus ennen kaikkea, joten ehdottomasti pyörän ostamisen yhteydessä pitää kypärä laittaa myös ostoslistalle!

Selaa kauppojen lasten pyöriä

Kolmipyörät

Kolmipyöriä löytyy oikeilla polkupyörän renkailla, sekä pienemmillä kiinteillä renkailla. Polkimilla ja ilman löytyviä kolmipyöriä on tarjolla jonkin verran, mutta suurin osa kauppojen valikoimista keskittyy perinteisiin polkupyöriin. Kolmipyöriä voikin olla helpompi löytää esimerkiksi lastentarvikeliikkeistä.

Ikä: 1-4 vuotiaille.

12’’ lasten polkupyörä ja potkupyörä

lasten polkupyörä

Nämä ko’ot ovat oivia ensimmäisiä pyöriä. Tässä kokoluokassa on paljon tarjontaa polkimittomilla “balance” -pyörillä, eli potkupyörillä. Potkupyörät ovat hyviä harjoituspyöriä tasapainon harjoittamiseen ennen siirtymistä polkimellisiin malleihin.

Ikä: 1-4 vuotiaille.
Lapsen pituus: 80 – 105cm

14’’ lasten polkupyörä

Kun tasapaino alkaa löytyä ja lapsi kasvaa, voi seuraavaksi pyöräksi hankkia 12-14 tuumaisen mallin apupyörillä. Kun apupyörät ovat enemmän ilmassa kuin tukemassa lapsen pyöräilyä, voi alkaa harjoittelemaan jo ilman apupyöriä. Ilman apupyöriä harjoittelussa kannattaa aluksi kuitenkin olla vanhemman mukana pitämässä tasapainoa yllä siihen asti että homma alkaa näyttämään varmalta.

Ikä: 3-5 vuotiaille.
Lapsen pituus: 100 – 110cm

16’’ lasten polkupyörä

Useat 16 tuumaiset lasten polkupyörät tulevat myös vielä apupyörien kera. Näissä pyörissä on jo hieman enemmän valinnanvaraa pyörän ulkonäön osalta, sillä valikoimista löytyy paljon erilaisia pyöriä. 16 tuuman pyörä alkaa olemaan jo varsinainen siirtymävaiheen pyörä apupyöristä pois jos tasapainon hakemisessa on vielä haasteita.

Ikä: 4-7 vuotiaille.
Lapsen pituus: 105 – 125cm

18’’ lasten polkupyörä

Kun apupyörät on menneen talven lumia, alkaa löytymään pyörät näyttämään jo aikuisten pyöriltä. Suurin osa valikoimasta kuitenkin on vielä melko leveillä renkailla varustettuja maastopyöriä.

Ikä: 5-9 vuotiaille.
Lapsen pituus: 115 – 130cm

20’’ lasten polkupyörä

Valinnan varaa alkaa löytymään enemmän 20 tuuman koosta ylöspäin ja myös eri pyörätyyppejä. Tähän kokoon voidaan lukea jo pienimmät BMX-pyörätkin, sillä niissä rengaskoko on sama. BMX kuitenkin on tarkoitettu hieman isommille ihmisille, joten ohjaustanko voi esimerkiksi olla hieman turhan ylhäällä jos lapsen pituus on alle 130cm.

Ikä: 7-12 vuotiaille.
Lapsen pituus: 125 – 140cm

24’’ lasten polkupyörä

Nämä pyörät ovatkin jo kuin aikuisten pyöriä: vaihteita löytyy monista malleista paljon ja löytyypä myös droppitankoisia maantiepyöriä. BMX-pyörät ovat myös jo varteenotettava vaihtoehto kun lapsen pituus on yli 140cm.

Ikä: 10-15 vuotiaille.
Lapsen pituus: 135 – 150cm

lasten polkupyörä